Suviliving-keittiömallisto – henkilöbrändistä pysyväksi tuotteeksi

Malliston inspiraatio lähti Suvi-nimestä ja siihen liittyvästä kesäillan tunnelmasta: pehmeästä valosta, rauhasta ja keveydestä. Tämä ajatus käännettiin harkituiksi sävyiksi ja materiaaleiksi – kokonaisuudeksi, joka on helposti lähestyttävä mutta tunnistettava. Mallistoon suunniteltiin viisi sävyä, kolme tasovaihtoehtoa ja kuusi vedintä, jotka toimivat sekä yhdessä että erillisinä valintoina.

"Halusin luoda kesäillasta inspiroituneen paletin, joka on yhtä aikaa harmoninen ja mielenkiintoinen – kuin olisi astunut tilaan, joka yhdistää luonnon rauhan ja meren mystiikan. Sävyjä voi käyttää yksinään tai poimia paletista tehostesävyjä osaksi kokonaisuutta.

Mallisto on lähtenyt elämään vahvasti oikeissa kodeissa, ja tietyt valinnat ovat nousseet selkeiksi suosikeiksi. Beige Terrazzo on vakiintunut käytetyimmäksi pinnaksi tasoissa ja välitiloissa, ja sitä on myyty jo yli 1,7 kilometriä. Myös Olki-ovista on tullut monelle luonteva perusvalinta, mikä kertoo kysynnästä valmiiksi harkituille ja ajattomille kokonaisuuksille.

Muita referenssejä

KLIK 🧡

Työskennelläänkö yhdessä?

Edellinen
Edellinen

Leona-kodit